sunnuntai 27. tammikuuta 2013

SATTUMUKSIA

Lauantaina treffasimme Marsun kanssa papagaiolaisia (Johanna, Jenni ja Maija) Ipanemalla, posto 7 kohdalla. Alunperin olimme posto 8 kohdalla Marsun kanssa, mutta juuri kun olimme levittäneet kangat, ja asettuneet vaaka-asentoon, tuli viestiä, että papagaiolaiset olivat 7 kohdalla. Ei muuta kuin kamat kasaan ja kävely rantaviivaa pitkin kohteeseen.

Vaikka päivä ei ollut kovin aurinkoinen, oli rantsussa oikein miellyttävää. Mikäs siinä maatessa. Vaihdoimme plikkojen kanssa Rio-kuulumisia. Maija kertoi, kuinka hänen kätensä oli tikattu reissun ensimmäisenä päivänä. Caçulassa oli käynyt haaveri, kun paljettihyllyssä joku terävä oli tehnyt syvän haavan Maijan käteen, kun hän oli ottamassa hyllystä tavaraa. Verta oli tullut "kivasti" lattialle ja myyjät olivat vain toljottaneet. Mietin, että kaikenlaista sitä tapahtuukin. Ikävää joutua ensimmäisen Rio-reissun ensimmäisenä päivänä tikattavaksi. Rupattelun ohessa otimme tietysti pakolliset parit iltapäiväoluet.



Rannalla ollessa Riikalta tuli viestiä, että pojat ovat vatsataudissa. Mika olikin jo edellisenä päivänä hieman huonovointinen ja jäi kotiin huilaamaan kun lähdimme rantsuun. Tässä kohtaa on syytä mainita, että Marsun kanssa rantsuun mennessä metrossa molemmilla oli hieman omituisia tuntemuksia vatsassa. Myöhemmin saimme huomata, että tuntemukset olivat vasta alkua.

Kun olimme olleet rannalla, oli sillä välin paikalliset virittäytyneet karnevaalitunnelmiin. Ipaneman tuntumassa oli paljon porukkaa, ilmeisesti bloco oli soittanut siinä juuri. Katselimme hetken aikaa meininkiä, ja jatkoimme metrolle. Astuessamme ulos metrosta, huomasimme kuinka väkeä oli täälläkin tosi paljon. Joku kundi hyppäsi kaulaani juuri kun astuttiin ulos metroaseman liukuportaista Largo do Machadon aukiolle, eikä kundi meinannut millään päästää irti. Ihmettelimme Marsun kanssa, että mitä ihmettä oli muutamassa tunnissa tapahtunut. Ihan kuin olisi palannut eri paikkaan kuin lähtiessä. No okei, olihan lauantai, ja karnevaaleihin enää kaksi viikkoa aikaa. Karrrrrrrnevaaliiiii!!!



Illalla oli tarkoitus lähteä porukalla Mocidadeen. Loppujen lopuksi lähdimme Riikan kanssa kaksin, koska muut olivat vatsataudissa. Itsellänikin oli hieman huono olo, mutta lähdin riskillä reissun päälle. Bussimatkalla vilahti jo elämä silmien edessä, kun bussi törmäsi edellä ajavaan henkilöautoon, auton kääntyessä oikealle. Bussi oli ilmeisesti liian lähellä autoa, eikä ehtinyt kunnolla jarruttamaan. Pari aikamoista kolausta kuului, ja bussi heittelehti sateisella tiellä. Hetken jo mietin, että apua, kummalle kyljelle bussi kaatuu. Onneksi selvittiin säikähdyksellä tällä kertaa. Bussi ei kaatunut. Kuski hyppäsi pois bussista, ja meni selvittämään asiaa. Matkustajat jäivät bussiin odottamaan. Ilmeisesti mitään suurempia henkilövahinkoja ei henkilöautossakaan tullut, sillä kuski tuli jonkun ajan kuluttua takaisin, ja matka jatkui pienen viivästyksen jälkeen.

Mocidadessa soitti vielä pagodebändi, kun saavuimme. Halli oli täynnä väkeä, ja kiertelimme ympäriinsä katsomassa, josko tuttuja näkyisi. Itseasiassa Mocidaden bateriasta yksi tuttu ilmaantuikin yhtäkkiä kuvaan, jonka luulin ottavani vain Riikasta. Kas Douglashan se siinä :)


Kun bateria aloitti vihdoin soittamaan, jalkojen jo ollessa hieman puuduksissa, tunnelma nousi kattoon. Mocidaden lippupari, passistat ja baianat esiintyivät. Lopussa yleisö pääsi tanssimaan mukaan, ja mestre-sala innostui nähdessään kun me Riikan kanssa tanssittiin. Hän otti meitä käsistä kiinni ja vei meidät yhden miespassistan kanssa tanssimaan. Hikihän siinä tuli. Loppuilta meni suurimmaksi osaksi camarote 21:ssä, eli carnavalescon aitiossa tanssiessa. Siellä päästiin onneksi välillä istumaankin, jalat huusivat jo hoosiannaa. Ja muutama mukillinen oluttakin tuli juotua, sillä vaikka kieltäytyi siitä, niin muki täyttyi koko ajan erään aitiossa olleen paikallisen miehen toimesta.

Pilkkuun asti oltiin Mocidadella, ja jalat oli entistä enemmän rakoilla, kun viiden aikaan aamulla istahdettiin bussiin. Vaikka oli matalat vaihtokengät mukana, oli käveleminen vaivalloista. Bussi ei paluumatkalla ajanut mitään päin, ja pääsimme turvallisesti kotiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti